Nyt alkaa olla järjen lähtö lähellä... Enkä edes tiedä miksi, tuo pökkelökään ei ole ollut yhtään sen hullumpi kuin muuten. Silti mieltä kiristää.

No, onhan näitä hulluuden välähdyksiäkin taas viime päivinä nähty. Kuten esimerkiksi se, että koko eläke on kerralla nostettava käteisenä pankista, kun pankki muuten hukkaa ne rahat - vaikka kyllä se rahan hakeminenkin aika lailla pelottaa, setä siellä pankin tiskillä huijaa kuitenkin!

Eilen aamulla meinasi minultakin oikein kyynel vierähtää. Mummuraasu ei saanut mitään syötävää, julma miniä pimittää leipiäkin pakastimessa. "No oli tuolla nyt pala paahtoleipää...." Tarkemmin otettuna kaapissa oli kokonainen paketti paahtoleipää, ja niin, unohtuiko nyt vielä että tuli syötyä myös puolikas rekkasämpylä ja pala omenapiirakkaa...? Voi. Nälkää joutuu näkemään, vanha ihminen. Eikä sillä eikä millään, syödähän saa, mutta tämä kerjäläisooppera tuntui minusta vähän hassulta. Onneksi se aamulla pakastimesta otettu leipä oli illalla jo sulanut! Viedessäni poikien iltakaakaomukeja astianpesukoneeseen äkkäsin keittiön nurkassa kyykkivän anopin, joka minua säikähtäessään hyppäsi pingispallona nurkasta toiseen samalla kun leivänmurut lentelivät suusta kuin lehtipuhaltimesta vasta imuroidulle ja pestylle lattialle. Niinhän minä jo sanoin, että syöminen on luvallista, miksi se pitää yrittää salassa tehdä? Aamulla aioin tästä samaisesta leivästä leikata itselleni aamupalasiivun, mikä sitten olikin astetta hankalampaa - tämä wannabe-salasyöppö ei nimittäin ollut hädässään keksinyt käyttää veitseä, vaan oli repinyt siitä päältä sen minkä irti sai. Nice.

Tänään anoppi tarjoutui auttamaan minua! Kuvitelkaa! Ovela se on, pirulainen. Kauppareissulta kotiin tultuani laitoin melko lailla ensimmäisenä pyykit kuivumaan. Istuttuani kahvikupin kanssa olohuoneeseen anoppi kummitteli ohitseni kylppäriin, nähtyään pyykkien jo roikkuvan Se tuli kysymään: ”Laittaisinkos minä tänään pyykit kuivumaan, ettei sun tarvii kaikkea tehdä?” Vähän tuntui nyt turhalta tuo kysymys...

Oho! Tähän astiko minä pääsin? Tätä tekstiä aloin nääs kirjoittaa jo aikapäiviä sitten, anteeksi siis samalla myös etten ole moneen päivään tätä hullunmyllyä raportoinut. Ei täällä ainakaan meno yhtään normaalimmaksi ole muuttunut.

Eilen kotiin tullessani löysin kylpyhuoneesta jotain erikoista. Nimittäin mikserin pesualtaasta. Anoppi oli soseuttanut itselleen tomaatteja, muttei ollut kerennyt viemään mikseriä keittiöön asti, kun oli telkkarissa niin jännä ohjelma... No mutta sitten! Kuka tahansa silloin tällöin kai kokkaa kylppärissä! Ja jättää kokkitarvikkeet pesualtaaseen likoamaan. Totta kai. Minua se ei kyllä oikein ilahduta kotiin tullessa, kun koko pesuallas on täynnä tomaatinrippeitä ja kurpitsaöljyä... Niille jotka eivät kurpitsaöljyä tunne, voin kertoa että se on muuten hyvää salaatin seassa. Toisaalta se on myös vihreää, eikä lähde vaatteista eikä myöskään kaikista muovipurkeista edes pesussa. Nyt saa mummu kiittää henkeään siitä, että öljy kuitenkin irtosi pesualtaasta apinan raivolla ja Cillit Bangilla. Niinpä sitten samoilla lämpimillä siivosin koko kylppärin. Varttia myöhemmin olin menossa vielä käymään kylppärissä, vain huomatakseni että pääsen uudestaan siivoamaan. Haju oli niin maan valtava ja koko pytty istuinrengasta myöten täynnä... no sitä itteään, kyllä te tiedätte.

Tänä aamuna pesuallas ja sen reunat olikin sitten päällystetty jollain minulle täysin vieraalla materiaalilla, näytti vähän tosi pieneksi hakatulta raa’alta jauhelihalta. En sitä myöskään halunnut pyyhkiä pois, vaan päätin muuttaa toiseen kylppäriin. Se ei tosin ole läheskään yhtä kiva kuin pari vuotta sitten remontoitu iso ja valoisa rakas kylppärini... Mutta ainakin se on puhdas, olkoonkin sitten muuten vielä kovin 70-lukulainen. Ehkä tämä jouduttaa sitä suunniteltua remonttia.

Ai niin! Vielä sananen siitä mikseristä. Anoppi ilmeisesti loukkaantui kun siirsin hänen kenttäkeittiönsä kuitenkin ihan tuonne oikeaan keittiöön...Tänään tullessani kotiin Se tuli minua rappukäytävässä vastaan, mikseri kainalossa. Katsoin ehkä vähän oudosti, ja selityskin tuli: ”Minä vien tämän tuonne alakertaan (siis nuorimman poikansa luo) säilytykseen, niillä on varmasti enemmän tilaa.” Oookei... Miksei niillä sitten olisi tilaa myös anopille?!

Tämä menee nyt vähän rajoille, mutta eiköhän tässä nyt olla hyvä maku ohitettu jo ajat sitten. Nimittäin. Se haisee. Se anoppi. Se haisee niin eläimellisen karmealle että meinaa ruokahalu mennä. Suuri osa vanhoista ihmisistä haisee jo luonnostaan... vanhalta. Siis lähinnä hilseeltä, pölyltä ja Mynthoneilta. Tässä anopin tapauksessa nuo Mynthonit on korvattava pissan hajulla, erikoislisänä hiki. Se on asunut meillä nyt... 185 vuotta. Tai kuusi viikkoa. Joka tapauksessa, tänä aikana suihkua Se on innostunut käyttämään kahdesti. KAHDESTI! Kuvitelkaapas nyt se tuoksu. Ja kun Se tästä joskus muuttaa pois, olkoon sitten omaan asuntoon, vanhainkotiin tai autuaammille hilseenlevitysmaille, joudun ehkä muuraamaan tuon huoneen kiinni. Tai kutsumaan erikoisjoukot puhdistamaan huoneen hajuista. Tänään imuroidessani aioin ottaa kännykän mukaan anopin huoneeseen, jotta voisin pian soittaa ambulanssin jos happi sattuisi loppumaan tai muuten alkaisi heikottaa. Onneksi Se ulos lähtiessään sitten lotraa myskiä kaksin käsin korvan taakse, selkään, kainaloihin ja ilmeisesti kaikkialle mihin vielä ylettää. Kylmähän tässä tulee, kun nytkin taistelen tuulettamalla hajusta johtuvaa päänsärkyä vastaan.

Meillä siis suunnitellaan remonttia. Taas ja edelleen. Meidän kämppä on ikuinen työmaa, johtuen osaksi siitä, että tämä kämppä oli alunperin kaksi pientä kämppää. Toinen puoli alkaa nyt olla kunnossa ja valmiina, niin, lukuunottamatta nyt tuota vierashuonetta joka siis ilmeisesti on räjäytettävä pois. Kylppäri, johon nyt muutin, on vielä aika karmeassa kuosissa. Sinne olisi tarkoitus rakentaa sauna, mikä ihana idea! Toteutusta vaan vielä odottelen. Seuraavana vuorossa on kuitenkin meidän makuuhuone, johon siis jo keväällä, kahden vuoden odotuksen jälkeen saimme oven. Juhuu! Nyt edessä on maalaaminen. Miehelläni on tosin kovin erikoinen käsitys estetiikasta kuin minulla... Mielessäni on tarkka kuva uudesta makuuhuoneesta, päävärinä valkoinen, mausteeksi vähän sellaista vadelmanväristä. Ihanaa! Mieheni vastaus tähän oli omituinen ilme, sellainen kuin luulisin kasvohalvauspotilailla olevan. Miehen mielestä kaiken pitäisi olla käytännöllistä ja yksinkertaista, jos jokin vain näyttää hyvältä ilman sen suurempaa funktiota, voi sen surutta kipata roskiin.

Mistäpä jonkin sisäisen aasinsillan kautta päädyin erääseen iltaan pari vuotta sitten. Pienempi pojista oli vielä vauva ja nukkui jo. Mies oli laittamassa isompaa poikaa nukkumaan, eli olin IHAN YKSIN OLOHUONEESSA! Hetken pyörittyäni ja ihmeteltyäni että mitäs nyt, tajusin että telkkaristahan tulee hyvä filmi. En kyllä enää kuollaksenikaan muista mikä, eli tuskin mikään elämää suurempi teos. Joka tapauksessa, avasin tv:n, sammutin valot, sytytin tuikkukynttilöitä, kaadoin itselleni lasillisen punaviiniä ja käperryin sohvalle peiton alle katsomaan leffaa. Näiden valmistelujen aikana poika oli nukahtanut ja isille oli tullut nälkä. Koska hän kuitenkin on mies, ei hän osannut omin päin päättää, mitä tekisi ensin; söisikö vai menisikö tupakalle? Niinpä tämä miesten mies päätyi vaihtoehtoon c. Hän istui sohvan jalkapäähän verkkareissa ja untuvatakissa, pipo päässä, syömään makaronilaatikon loppuja kylmänä isolla lusikalla suoraan vuoasta. Meni rikki sen illan tunnelma.